Miten joku rahatilanne voi stressata niin paljon että käyn itkemään jo siitä että liiton tuet loppuu vuodenvaihteessa. Vaikuttaahan se tietysti siihen että mitä voin ostaa, esim. ruokaa. 

Muutenkin mielentilani on vain mennyt huonompaan syksyn myötä ja olen ollut äärimmäisen herkkä kaikista asioista. Poden huonoa omatuntoa pienistäkin asioista ja stressaannun helposti. Olen siis todella räjähdysherkkä ja tuntuu että romahdan täydellisesti pienestäkin asiasta. 
Olen ollut viimeeksi itsetuhoinen ylä-aste ikäisenä jolloin yritin viillellä itseäni mutta yritykseksi se vain jäi kun pelkäsin kipua kai liikaa. Vaikka nyttemmin olen pohtinut, että ehkä en vain halunnut arpia käsiini sillä näin miltä ne näyttivät siskollani ja ne tulevat aina olemaan hänen mukanaan. Mutta takaisin itsetuhoisuuteen olen alkanut taas ajatella viiltämistä ja yhtenä päivänä viilsin itseäni neulalla pahemman kohtauksen aikana. Teki myös monesti nousta ylös ja hakea keittiöstä iso veitsi ja puukottaa itseäni vatsaan tai selkään. Tyydyin kuitenkin vain lyömään itseäni päähän joka helpotti oloa jossain määrin. Ainoa syy miksi en viillä itseäni on se, etten halua arpia käsiini. Mutta ehkä voin viiltää sellaisesta paikasta mitkä saa piilotettua helposti.